Ilmatar valmistelee Kainuussa Kajaanin länsirajalle sijoittuvalle Löytösuon alueelle enintään 27 tuulivoimalan tuulipuistoa. Löytösuon suunnittelualue rajautuu lännessä Kajaanin ja Pyhännän väliseen kuntarajaan ja Piiparinmäen tuulivoimaosayleiskaavaan. Alue sijaitsee pohjoisosaltaan Siikalatvan kunnanrajan tuntumassa. Hankealue sijaitsee Vuolijoen taajamasta noin 1,5 km länteen ja Kajaanin taajamasta yli 30 km lounaaseen. Löytösuon alue on osittain osoitettu Kainuun tuulivoimakaavassa 2035 tuulivoimatuotannon alueeksi.
Löytösuo
Kajaani – Suomi
Ajankohtaista
Kajaanin kaupunginhallitus on hyväksynyt 22.2.2022 kaavoitusaloitteen kaavoituksen valmistelun käynnistämisestä. Osayleiskaava on tullut vireille 29.6.2022 Kajaanin kaupunginhallituksen päätöksellä 21.6.2022 § 147. Löytösuon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on päättynyt ja Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmänsä 20.6.2024.
Kajaanin kaupunginhallitus on kokouksessaan 21.10.2025 § 240 päättänyt asettaa Löytösuon tuulivoimapuiston osayleiskaavahankkeen aineiston ja kaavaluonnoksen julkisesti nähtäville. Osayleiskaavaluonnos ja siihen liittyvä kaavaselostus liitteineen ovat nähtävillä 29.10.-28.11.2025 kaupungintalon 3. kerroksen aulassa (Pohjolankatu 13), pääkirjaston lukusalissa (Seminaarinkatu 15) ja Otanmäen kirjastossa (Uunimiehentie 6) sekä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: https://www.kajaani.fi/loytosuon-tuulivoimapuiston-osayleiskaava
Yleisötilaisuus
Kaavaluonnosta koskeva yleisötilaisuus pidetään torstaina 13.11.2025 klo 17.00–19.00 Vuolijoen pankkitalolla, osoitteessa Kajaanintie 2, Vuolijoki. Yleisötilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä, linkki löytyy ennen tilaisuuden alkua yllä mainitulta kaupungin verkkosivulta. Yleisölle tarjotaan mahdollisuus vapaamuotoiseen keskusteluun ja taidetyöpajaan osallistumiseen hankkeesta vastaavan ja konsultin kanssa tapahtumapaikalla ennen tilaisuutta klo 15.00–17.00.
Hankkeen sijainti
Lisätiedot
Ajankohtaista
Lisää hankkeita
Ydinliiketoimintamme keskiössä on pyrkimys ratkaista yksi maapallon merkittävimmistä ja monimutkaisimmista ongelmista, ilmastonmuutos.