Takaisin hankkeisiin
Aurinkovoima / Kehitysvaiheessa

Tammela Luodesuo

Tammela – Suomi
Tammela Luodesuo
Noin 6.46 MWp Kokonaisteho
Max. 6.9 Ha Alueen koko
Noin 2027 Toiminnassa

Ilmatar kehittää noin 50 MWp aurinkopuistokokonaisuutta Jokioisille ja Tammelaan, Kanta-Hämeeseen. Suurin osa voimalan pinta-alasta sijoittuu Jokioisille.

Hankealue on kokonaisuudessaan peltoa, joka sopii tasaisuutensa ja hyvän rakennettavuutensa kannalta erinomaisesti aurinkovoimakäyttöön. Aurinkovoimapuiston tuottama sähkö on tarkoitus siirtää sähköverkkoon Caruna Oy:n voimajohdon kautta. Liityntäpiste voimajohtoon sijoittuisi hankealueen välittömään läheisyyteen, joten hankkeessa vältyttäisiin uusien pitkien sähkönsiirtolinjojen rakentamiselta.

Hankkeen luvitusprosessi on valmistunut ja hankkeella on lainvoimaiset rakennusluvat. Tällä hetkellä käynnissä on hankkeen jatkoluvitus ja tarkempi tekninen suunnittelu. Aurinkovoimalan rakentamisen arvioidaan ajoittuvan vuosille 2026-2027, jolloin sähköntuotanto voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2027.

“Jo hankkeen alkuvaiheessa meidät yllätti positiivisesti maanomistajien innokkuus aurinkopuiston kehittämiseen. Lisäksi molemmissa kunnissa on suhtauduttu aurinkovoiman kehittämiseen erittäin myönteisesti ja haluttu edistää sen toteutumista. Tämä vahva paikallinen tuki ja yhteistyö luovat erinomaiset lähtökohdat kestävälle ja vastuulliselle hankkeelle.” – Hankekehityspäällikkö Elviira Ritari 

Hankkeen sijainti

Yhteyshenkilö

Mikäli tarvitset lisätietoa hankkeesta, ole yhteydessä.

Elviira Ritari

Project Development Manager

Ilmatar

+358 40 655 0337 elviira.ritari@ilmatar.com