Kaikki ovat varmasti huomanneet, että elämme keskellä ilmastokriisiä ja lajien massasukupuuttoa. Samalla Suomen ja Ruotsin sähköntarve tulee jopa kaksinkertiastumaan vuoteen 2050 mennessä. Yhteiskunnassamme on suuri vihreän energian tarve, ja tuulivoima on tunnetusti avainasemassa energiasiirtymän kannalta. Ahvenanmaan merisluasuunnitelmassa merituulivoimalla soveltuviksi merkityt alueet on todettu soveltuviksi muun muassa siksi, että niiden valjastamisella merituulivoimakäyttöön olisi melko pienet vaikutukset sekä ihmisille että merelliselle luonnolle.
– Emme voi emmekä saa uhrata lajien monimuotoisuutta, kun hoidamme ilmastokriisiä ja pyrimme vastaamaan yhteiskunnan sähköntarpeeseen. Näitä kysymyksiä tulee käsitellä kokonaisvaltaisesti, sanoo Stefan Husa, meribiologi ja merialuesuunnittelun johtava asiantuntija Ilmatar Offshorella.
Eri perustustyypit
Auringonvalo ulottuu parhaimmillaan noin 20 metrin syvyyteen merenpinnasta ja luo edellytyksiä kasvillisuudelle ja eläimistölle. Levä ja kasvit muuttavat aurinkoenergiaa elinvoimaksi, sitovat hiilidioksidia ja tarjoavat ravintoa kaikenlaisille selkärangattomille eläimille, kuten madoille, simpukoille ja äyriäisille. Nämä taas toimivat ravintona linnuille ja kaloille, joista saavat ravintonsa pääpedot, kuten hylkeet, petolinnut ja ihmiset. Syvällä meren pohjalla taas on melko rauhallista. Pehmeässä merenpohjassa viihtyvät muutamat harvat lajit, kuten monisukamadot, sukkulamadot ja pienet äyriäiset, jotka kaivautuvat pohjakerrostumaan. Kova merenpohja tarjoaa paremmat edellytykset elämälle alustaan kiinnittyvien eläinten ansiosta, sillä nämä luovat paremmat olosuhteet muille lajeille. Mutta avomeri, jonka pohjaan asti auringonvalo ei ylety paistamaan, ei tarjoa kovinkaan hyviä edellytyksiä monimutkaisten ekosysteemien olemassaololle.
Ahvenanmaan pääsaaren pohjoispuolella oleva alue, jolle merituulivoimaa on suunnitteilla, on syvyydeltään 10–70 metriä ja sisältää sekä pehmeää että kovaa merenpohjaa.
– Tämä voi tarkoittaa, että meidän on tutkittava erityyppisiä perustuksia, sekä niinkutsuttuja monopile-paaluperustuksia, eli pohjaan hakattavia sylintereitä, gravitaatioperustuksia, jotka seisovat merenpohjassa painovoiman ankkuroimina, sekä pohjaan ankkuroituja putkiristikkoperustuksia, Stefan Husa selittää.
Merituulivoimaloiden perustusten rakentaminen merelliseen ympäristöön luo uusia, vertikaalisia, aunringonvalon tavoittamia pintoja, jotka ulottuvat pohjasta merenpintaan asti. Perustukset peitetään eroosiosuojin, jotka suojaavat niitä virtauksien vaikutuksilta. Sekä perustukset että eroosiosuoja ovat kiinteitä rakenteita, jotka ajan saatossa voivat muuttua keinotekoisiksi riuttaympäristöiksi.
Lajien monimuotoisuus voi kasvaa pitkällä aikavälillä
Suomen Ympäristökeskus Sykkeen tammikuussa 2021 julkaisemassa raportissa kuusi eri suomalaista järjestöä on kartoittanut merituulivoimalle soveltuvia alueita. Raportissa todetaan, että ”kaikille Suomen merialueille on mahdollista rakentaa myös suuria tuulivoimapuistoja kustannustehokkaalla tavalla, ilman huomattavaa haittaa rannikkoseutujen asukkaille tai elinkeinoille, ja merellisen ympäristön kannalta hyvin pienin vaikutuksin”.
– Olemme tietysti hyvin tietoisia siitä, että rakennusaikana toimintamme vaikuttaa sekä ympäristöön että eläimistöön. Mutta pitkällä aikavälillä voimme itse asiassa vaikuttaa myönteisesti lajien monimuotoisuuteen samalla, kun turbiinit tuottavat valtavasti uusiutuvaa energiaa, Stefan Husa sanoo.
– Lähes kaikki ihmisen toiminta jättää jäljen ympäristöön, mutta mikään ei ole mustavalkoista. Voimme kuitenkin tehdä tietoisia ja hyvin perusteltuja päätöksiä. Ympäristölupien ja ympäristön vaikutusarvioiden avulla varmistetaan, että vaikutukset meriympäristöön ovat mahdollisimman vähäiset ja että noudatamme rakentamisessa kaikkia lainsäädännön asettamia vaatimuksia. Myös siksi Ahvenanmerellä meneillään olevat merenpohjan tutkimukset ovat niin tärkeitä. Ne ratkaisevat, kuinka monta turbiinia alueelle mahtuu, minkätyyppiset perustukset alueelle soveltuvat, ja mihin ne pitää rakentaa, jotta pystymme minimoimaan niistä koituvan haitan samalla, kun maksimoimme niistä saatavan hyödyn.
