Ilmatar Energy Oy:n omistama hankeyhtiö Ilmatar Vermassalo Oy suunnittelee Virtain kaupunkiin tuulivoimapuiston rakentamista. Vermassalon tuulivoimahanke sijaitsee noin 10 kilometrin etäisyydellä Virtain keskustaajamasta Vermasjärven länsipuolella.
Vermassalo
Virrat – Suomi
Alueelle suunnitellaan maksimissaan 22 voimalan tuulivoimapuistoa.
Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja voimaloiden kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana huomioiden selvitykset, lausunnot, mielipiteet ja sidosryhmäkeskustelut.
Vermassalon hanketta on mahdollista edistää seudullisen kokoluokan hankkeena. Alue on esitetty voimassa olevassa Pirkanmaan maakuntakaava 2040:ssa ja vireillä olevassa Elonkirjo ja energia -vaihemaakuntakaavaehdotuksessa.
Nykytilanne
Vermassalon hankkeessa on käynnissä osayleiskaavaprosessi. Ympäristövaikutusten arviointiprosessi (YVA) on päättynyt.
Hanke on saanut puoltavan lausunnon puolustusvoimilta.
Kaavoitus
Tuuramäen osayleiskaavoitus on käynnistynyt kun Virtain kaupunginhallitus on hyväksynyt Ilmattaren kaavoitusaloitteen helmikuussa 2023. Virtain kaupunginhallitus hyväksyi osayleiskaavan osallistumis- ja arvointisuunnitelman (OAS), sekä kuulutti kaavan vireilletulosta elokuussa 2023. Vermassalon tuulivoimahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä syksyllä 2023.
Kaavaluonnos asetetaan nähtäville alustavan aikataulun mukaisesti kesällä 2025 ja kaavaehdotus loppuvuodesta 2025. Kaavan hyväksymisestä päättää Virtain kaupunginvaltuusto arviolta alkuvuodesta 2026. Kaavan perusteella hankkeelle haetaan rakentamisluvat.
YVA-menettely
Hankkeen YVA-menettely on päättänyt. Hankkeen yhteysviranomaisena toiminut Pirkanmaan ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä elokuussa 2024.
Ajankohtaista
Tuuramäen osayleiskaavaluonnosta valmistellaan ja se on tulossa nähtäville arvioilta kesällä 2025. Nähtävilläolon aikana järjestetään myös yleisötilaisuus.
Hankkeen sijainti
Yhteyshenkilö

Ajankohtaista
Lisää hankkeita
Ydinliiketoimintamme keskiössä on pyrkimys ratkaista yksi maapallon merkittävimmistä ja monimutkaisimmista ongelmista, ilmastonmuutos.