Ramboll Finlandin tekemä Ilmattaren Stormskärin ja Väderskärin merituulivoimahankkeisiin kohdistuva aluetalousvaikutusten arviointi Ahvenanmaan aluevesillä tuo esiin merkittäviä vaikutuksia sekä alueellisesti että kansallisesti. Kiinnostavaa on, kuinka taloudelliset hyödyt vaihtelevat sen mukaan, tekevätkö Ahvenanmaan viranomaiset tiivistä yhteistyötä merituulivoimasta hyötyvien toimialojen kanssa.
Merituulivoima lukuina

Ilmattaren Stormskär- ja Väderskär-projektien aluetalousvaikutukset
Puistojen käyttövaiheen suurimmat tulot syntyvät merenkulkualalta, vakuutussektorilta ja kunnossapidosta, ja niiden arvioidaan asettuvan 730 miljoonan ja 1,14 miljardin euron välille. Keskiskenaariossa eli yhteistyömallissa, alueen BKT:n odotetaan kasvavan 1,5 % vuosittain.
Rakennusvaihe luo alueelle merkittävää taloudellista toimintaa, ja voi tuottaa Ahvenanmaan teollisuudelle jopa 1,1 miljardia euroa. Lisäksi rakennusvaiheen aikana syntyy työvoiman tarvetta, joka vastaa 1 997–6 739 kokoaikaista työpaikkaa kahden tai kolmen vuoden ajaksi.
Kehitysvaihe vaatii 347–522 kokoaikaista työpaikkaa seitsemän vuoden ajaksi.
Koko projektin elinkaaren aikana Ahvenanmaalle arvioidaan kertyvän palkkaveroja 185–383 miljoonaa euroa, joista yli 20 % hyödyttää suoraan kuntia.

Projekti koostuu kahdesta tuulipuistosta, Stormskäristä ja Väderskäristä
Pinta-ala: 571 km²
Turbiinit: 123 kappaletta, 20 MW kukin
Kokonaiskapasiteetti: 2460 MW
Rakennuskustannukset: enintään 10 miljardia euroa
Käyttökustannukset: 100–150 miljoonaa euroa/vuosi
Tuotanto: 10 TWh/vuosi, myyntihinta 45–55 euroa/MWh