Ilmatar on käynnistänyt kaupallisen sähköntuotannon uudessa tuulipuistossa Lounais-Suomen Säkylässä. Korpilevonmäen kuuden tuulivoimalan kokonaisuus tuottaa uusiutuvaa energiaa sähköverkkoon yli 38 megawatin (MW) nimellisteholla.
Ilmattaren Korpilevonmäen tuulipuisto valmistui kuukausia nopeammin – kaupallinen sähköntuotanto alkanut
- lehdistötiedote,
- maatuulivoima,
- Suomi

Korpilevonmäen on laskettu tuottavan yhteensä 125 gigawattituntia (GWh) uusiutuvaa energiaa vuosittain. Tämä täsmää jopa 50 000 kerrostaloasunnon tai yli 6 200 omakotitalon sähköntarpeisiin.
Korpilevonmäen tuulipuisto oli yksi harvoista 2023 aikana tehdyistä uusiutuvan energian hankkeiden investointipäätöksistä Suomessa. Puisto valmistui huomattavasti ennakoitua aikataulua nopeammin vain 16 kuukaudessa ja reilusti alle budjetin.
Korpilevonmäen tuulipuiston turbiinit edustavat alan uusinta teknologiaa. Ne kuuluvat myös korkeimpiin Suomessa rakennettuihin voimaloihin 250 metrin pyyhkäisykorkeudellaan.
Saumaton yhteistyö ja vahva paikallinen hyväksyntä tukevat hankkeen onnistumista
Petri Ainonen, Ilmattaren rakentamisesta vastaava johtaja, kuvailee hankkeen etenemistä poikkeuksellisen onnistuneeksi.
– Korpilevonmäen rakennustyöt käynnistyivät loppuvuodesta 2023. On ollut palkitsevaa nähdä, kuinka huolellinen esisuunnittelu ja hankekehitystyö ovat kantaneet rakentamisen aikana hedelmää. On ollut myös mahtavaa seurata saumatonta yhteistyötämme kumppaniemme kanssa ja nähdä kuinka sujuvaa sidosryhmä- ja viranomaistyöskentely Suomessa voi olla. Aikataulussa saavutettu kuukausien etumatka osoittaa sekä erinomaisen valmistautumisen että toimivan yhteistyön merkityksen kaikkien hankkeessa mukana olleiden tahojen välillä. Kiitos onnistumisesta kuuluu erityisesti Ilmattaren osaavalle ja sitoutuneelle henkilöstölle sekä meidän erinomaisille urakoitsijakumppaneillemme. Yhteinen päämäärä ja onnistumisen halu vievät pitkälle, Ainonen toteaa.
– Korpilevonmäki on esimerkki hyvin suunnitellusta ja toteutetusta tuulipuistohankkeesta, jonka paikallinen hyväksyttävyys on ollut alusta asti vahva. Alun perin hankkeen käynnistivät paikalliset maanomistajat, ja Ilmattaren tiimi saattoi sen onnistuneesti valmiiksi, Ainonen kertoo.
Ilmattarella vahva jalansija uusiutuvan energian tuottajana
Korpilevonmäen tuulipuisto on Ilmattaren ensimmäinen kaupallisen tuotannon käynnistänyt voimalakokonaisuus kuluvana vuonna. Edellinen Ilmattaren tuulivoimapuisto, 36 turbiinin kokonaisuus, Alajärvellä otettiin kaupalliseen käyttöön joulukuun lopussa 2023.
Ilmattarella on tällä hetkellä yhdeksän tuulivoimapuistoa sekä yksi aurinkovoimapuisto kaupallisessa tuotannossa. Korpilevonmäki on näin ollen jo Ilmattaren kymmenes sähköä tuottava uusiutuvan energian puisto. Lisäksi yhtiöllä on rakenteilla 30 turbiinista koostuva Pahkakosken tuulivoimapuisto Yli-Iissä, Pohjois-Pohjanmaalla.
Ilmattaren kasvava uusiutuvan energian tuotanto vahvistaa yhtiön asemaa kotimaisena edelläkävijänä.