Tuemme Suomen Partiolaisten kestävää kehitystä ja olemme kumppanina mukana 27.–29.8.2021 järjestettävillä Johtajatulilla.
Ilmatar ja Suomen Partiolaiset rakentavat yhdessä hiilineutraalia partiota: Energiayhtiö kompensoi Johtajatulien hiilidioksidipäästöt
- sponsorointi,
- vastuullisuus,
- yhteistyö
Ilmatar on yhtenä pääyhteistyökumppanina mukana Suomen Partiolaisten Johtajatulilla. Johtajuusseminaari järjestetään 27.–29. elokuuta metsässä Hämeenlinnan Evolla ja seminaarin yksi pääteemoista on kestävän maailman rakentaminen. Tämän vuoden Johtajatulilla näkyvät myös vahvasti hyvinvointi ja empatia, jotka ovat tulevaisuuden arvopohjaisen johtajuuden kulmakiviä.
Johtajatulien lisäksi Ilmattaresta tulee yksi vuonna 2022 järjestettävän finnjamboreen, Kajo-suurleirin, pääyhteistyökumppaneista sekä lippukunnille suunnatun Kestävästi partiossa -tunnuksen kummiyritys. Tunnus rohkaisee paikallisesti toimivia partiolippukuntia tarkastelemaan toimintaansa ja tekemään kestävämpiä valintoja niin viikkotoiminnassa kuin retkillä ja leireilläkin.
Yhteistyön myötä Ilmatar tukee kestävämpää lippukuntatoimintaa sekä partiotapahtumia yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa ja sitoutuu ostamaan päästöoikeuksia muun muassa Johtajatulien hiilidioksidipäästöjen kompensoimiseksi.
”Omalta partioajaltani on jäänyt hienoja muistoja ja meidän työntekijöistämme yli neljännes on partiolaisten vanhoja jäseniä. Tuemme ylpeästi Johtajatulia kohti hiilineutraalia tapahtumaa. Tämän lisäksi varoilla tuetaan esimerkiksi uusiutuvaa energiaa ja metsien kestävää käyttöä. Näin yhteistyöllämme on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Kestävän kehityksen lisäksi haluamme tukea arvopohjaisen johtajuuden kehittämistä ja nostaa esille sen merkitystä yhteiskunnassa, sillä partiossa kasvaa tulevaisuuden päättäjiä ja kansalaisia”, kertoo Ilmattaren toimitusjohtaja Juha Sarsama.
Suomen Partiolaisten mukaan yhteistyö Ilmattaren kanssa vahvistaa partion vastuullisuustyön vaikuttavuutta, jota rakennetaan yhdessä eri yhteistyökumppanien kanssa.
”Kumppanuus Ilmattaren kanssa antaa meille erinomaisia työkaluja Hiilineutraali partio 2030 -tavoitteemme saavuttamiseksi. Kestävä kehitys ja sen mukaiseen elämäntapaan kasvaminen ovat partiotoiminnan ytimessä, mutta haluamme myös järjestönä tehdä kaikkemme ilmaston eteen. Tähän tarvitaan monenlaisia tekoja, ja Ilmattaren avulla saamme tukea myös lyhyen aikavälin toimiin hiilineutraaliuden saavuttamiseksi”, kertoo Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Siiri Somerkero.
Artikkelikuva: Suomen Partiolaiset / Atte Kesti