Ocean Ladies on ryhmä suomalaisia naisia, joita yhdistää halu purjehtia niin Suomessa kuin maailman merillä! Arvomme rohkeus, vastuullisuus ja ilo kertovat meistä kaiken: lähdemme rohkeasti kohti uutta, uskomme haaveisiimme ja kuljemme niitä kohti. Vastuullisesti sekä meriä että muita ihmisiä kunnioittaen, nauttien samalla joka hetkestä ja tekemällä asiat ilolla yhdessä!
Ocean Ladies – Yli 10 000 mailia puhtaampien meren puolesta
- vastuullisuus,
- yhteistyö

Purjehdus on meille kaikille tärkeä osa elämää, joillekin jo lapsesta asti, kun taas jotkut ovat löytäneet rakkauden lajiin ja meriin hieman myöhemmin. Purjehdus on ikiaikainen tapa liikkua merillä, mutta samalla täysin kuin nykyaikaan tehty. Purjehtija tapaavat sanoa että ”olet perillä kuin köydet irtoavat”, eli kun vene lipuu merelle, saapuu purjehtijan mieleen rauha, ja moni kertoo stressin jäävän laiturille. Lisäksi purjehdus on todella ympäristöystävällinen tapa liikkua: ei päästöjä, ei melua, vain tuulen voima ja upea meri.
Ocean Ladies sai alkunsa unelmasta purjehtia Atlantin yli naisistolla. Ensimmäinen Ocean Ladies projekti oli osallistuminen vuoden 2018 ARC -tapahtumaan, jossa purjehditaan kisaillen Kanarialta Karibialle. Ocean Ladies oli ensimmäinen pohjoismaalainen naisisto kyseisessä tapahtumassa! Projekti kesti reilun vuoden ja toi valtavan määrän osaamista ja kokemusta mukanaan.
Tämän projektin jälkeen uusia innokkaita naisia liittyi mukaan, ja syksyllä 2019 perustettiin uusi projekti, johon naisten valtameripurjehduksen lisäksi haluttiin vahvasti mukaan puhtaat meret. Meri on meille kaikille todella rakas elementti, ja me kaikki olemme todistaneet silmin nähtäviä muutoksia merissä elinaikanamme. Näin syntyi teema Ocean Ladies – for Cleaner Seas. Tämä projekti ja teema julkistettiin venemessuilla 2020, ja vastaanotto oli upean positiivinen. Loistimme hymyissä suin punaisissa paidoissamme venemessujen lavalla, kun kerroimme mitä kaikkea aiomme seuraavan vuoden aikana tehdä!

Vastuullisesti vesillä
Syksyllä 2020 suunnitelmana oli lähteä Atlantille, mutta keväällä alkanut pandemia sotki tämän pahan kerran. Tästä tämä innokas ryhmä ei masentunut, vaan panostimme sitäkin enemmän Itämereen, sen suojeluun ja siellä purjehtimiseen. Keväällä pidimme mm. webinaarin yhdessä John Nurmisen säätiön sekä Suomen Ympäristökeskuksen kanssa. Jaoimme siinä tietoa Itämeren tilasta, sen suojelun historiasta, sekä vinkkejä vastuullisempaan veneilyyn. Tässä niistä muutama esimerkki: tiskaa aina sataman tiskipaikalla, mutta jos satamassa ei ole tiskipaikkaa, niin älä laske silti tiskivesiäsi satamaan, vaan pidä tulppa altaassa päällä ja päästä vedet mereen vasta ulapalla. Näin usein lahdenpohjukoissa olevat satama-alueet pysyvät todella paljon puhtaampina! Suunnittele venereissusi ruokahuolto niin, että hävikkiä jää mahdollisimman vähän. Tämä helpottaa jätehuoltoa ja jättää kaikin puolin pienemmän hiilijalanjäljen. Ja käytä veneessä aina biohajoavia pesuaineita niin tiskaamiseen kuin siivoamiseenkin, ja meri kiittää.
Ocean Ladies on suorittanut myös kesän aikana SYKE:n (Suomen Ympäristökeskus) tarjoamilla välineillä mittauksia merellä, ja raportoimme nämä SYKE:n ylläpitämään Järviwikiin, jossa on myös Itämeri mukana. Mittauslaitteilla kerätään SYKE:lle arvokasta tietoa veden laadusta, pintavesien lämpötiloista, merivirroista, happipitoisuudesta ja näkyvyydestä. Raportointia tulee tehtyä useammankin kerran kesässä samoista paikoista. Ilahduttavan monta kertaa näkyvyys oli hyvä! Joskus jopa niin hyvä että levy meni pohjaan emmekä saaneet mittaa.
Näkyvästä työstämme Itämeren hyväksi saimme joulukuussa palkinnon. Voitimme SPV:n (Suomen Purjehdus ja Veneily) yleisöäänestyksen kategoriassa ”Vuoden vastuullisuusteko”. Olemme todella ylpeitä tästä palkinnosta ja siitä, että voimme viedä vastuullisen veneilyn teemoja eteenpäin lisäämällä tietoisuutta aiheen ympärillä.
Tänä vuonna jatkamme hienoa projektiamme, ja olemme purjehtineet koko kesän Itämerellä ristiin rastiin, avomerellä sekä upeassa saaristossamme. Syksyllä suuntaamme kohti Las Palmasia, josta ARC 2021 starttaa marraskuussa kohti Karibiaa. Talvella purjehdimme Karibialle ja kotiinpäin suuntaamme keväällä 2022 ARC Europe tapahtuman mukana. Tällä kierroksella yli 100 naista purjehtii yli 10 000 merimailia puhtaampien merien puolesta!
Hankkeemme kipparin Raijan tunnelmia viikkoa ennen Helsinki-Tallinna Race:a ” Yli 2000 mailia ja yli 70 leidiä on purjehtinut kanssamme kotivesiä ristiin rastiin vaihtelevissa keleissä. Onhan tämä niin huippua! Lisäsäpinää kesäämme ovat tuoneet vaativat avomerikisat, joissa fiilikset ovat vaihdelleet pienistä pettymyksistä isoihin onnistumisen tunteisiin. Tässä lajissa ei ole koskaan valmis, joten koko ajan opitaan lisää. Intensiivinen työ Itämeren hyväksi on kulkenut myös mukanamme koko kesän. Nyt on katse viimeisissä viikoissa täällä, ja sen jälkeen starttaamme isommille vesille. Pientä jännitystä on ilmassa. Rohkeasti innolla ja yhdessä tekemisen riemulla edetään kohti Atlanttia. Jos maailma muuttuu matkalla, niin suunnitelmat muuttuvat sen mukana. Turvallisuus edellä mennään.”
Haluamme kannustaa kaikkia toimimaan puhtaampien merien ja Itämeren suojelun puolesta. Tule kannustamaan Ocean Ladies voittoon Helsinki Tallinna Race:n aikana! Lue lisää Ocean Ladiesien kotisivuilta.
Helsinki-Tallinna Race on Suomen suurin avomeripurjehduskilpailu, joka purjehditaan elokuun puolivälissä Helsingistä Tallinnaan. Mukaan lähtee lähes 200 venettä ja noin 1000 purjehtijaa. Kisa purjehditaan tänä vuonna 20.-22.8.2021 aikana. Lue lisää Helsinki-Tallina Racen -kotisivuilta.
Blogin on kirjoittanut Ocean Ladies.